Arespartners

Liiketoiminnan tulos syntyy ihmisten työpanoksen kautta. Kun tulosta pitää parantaa, on kehitettävä toimintaa. Joskus tekeminen kehittyy parantamalla johtamista, mutta usein tarvitaan uusia osaajia. Joskus on syytä panostaa molempiin. Arespartners auttaa kummassakin tilanteessa. 

Me Arespartnersilla olemme tuloshakuisia ja ihmisläheisiä. Emme hienostele tai viisastele mutta uskallamme kertoa näkemyksemme.  Uskomme siihen, että joukkue on juuri niin hyvä kuin edellisen pelin tulokset kertovat. Siksi suhtaudumme jokaiseen toimeksiantoomme tinkimättömällä ammattimaisuudella.  

Autamme kun:

Tiimi

Toimintaamme ohjaavat asiakkaamme liiketoiminnan tarpeet – eivät määritellyt prosessimme tai tuotteemme. Olemme aitoja ihmisiä; suoria, mutta rakentavia. Otamme selvästi kantaa, annamme suosituksemme ja tuemme toimeksiantajiamme päätöksenteossa. Yksilöitä kannustamme aidosti pohtimaan osaamistaan, valmiuksiaan ja motivaatiotaan.

Onnistumisemme mitataan asiakkaamme tuloksena. Jonka oikeat ihmiset tekevät.

Näistä
puhumme

Hakijareferenssi

”Arespartners onnistui rekrytoinnissa mielestäni erinomaisella tasolla. Rekrytointi oli alusta loppuun saakka erittäin ammattimaisesti sekä huolellisesti hoidettu – minulle jäi

Read More »